Karvala Leena-

Hei! Olen Leena Karvala,
68-vuotias eläkkeellä oleva lastentarhanopettaja ja olen asunut Nenämäessä jo 28 vuotta.
Eläkkeelle jäätyäni toimin mieheni Juhanin omaishoitajana hänen kuolemaansa saakka kesällä 2019. Yksin jäätyäni aloin ajamaan taksia entisessä perheemme yrityksessä. Tosin olen kuljettajan hommaa tehnyt sivutyönä jo 46 vuoden ajan omassa taksiyrityksessä.
Minulla on kaksi tytärtä ja neljä lastenlasta ja viikon vanha lapsenlapsen lapsi. Olen heistä kaikista kovin ylpeä.
Vapaa-aikani kuluu eri luottamustehtävien hoidossa. Olen Vanhalinnan Omakotiyhdistyksessä puheenjohtajana, Liedon kirkkovaltuustossa ja kirkkoneuvostossa jäsenenä sekä tällä hetkellä Liedon kunnanvaltuustossa II varavaltuutettuna ja teknisen lautakunnan jäsenenä.
Kuntavaaleissa olen ollut kokoomuksen ehdokkaana ensimmäisen kerran vuonna 2001 ja siitä lähtien valtuustossa jäsenenä tai varajäsenenä tähän päivään asti, yhteensä 20 vuotta!
Lähden kokoomuksen ehdokkaaksi tuleviin kuntavaaleihin, koska mielestäni kaikenikäisiä tarvitaan kunnallisessa päätöksenteossa.
Vaaleissa minulle tärkeitä asioita on lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi ja arvokas vanhuus. Lasten ja nuorten asiat ovat lähinnä sydäntä mummin ja iso-mummin roolissa ja arvokkaaseen vanhuuteen liittyen minua koskettaa erityisesti omaishoitajuus, josta minulla on omakohtaista kokemusta.
Sinä seniorikansalainen, lähde sinäkin ehdolle kunnallisvaaleihin kokoomuksen porukkaan. Meillä on vielä paljon annettavaa Liedon kunnalle. Meitä tarvitaan päätöksen teossa ja anna äänesi kuulua!
Mää lähden lähde sääkin!