Torkkeli Anne-

Torkkeli Anne
Torkkeli Anne

Olen Anne Torkkeli (58 v.) ja asun mieheni kanssa Vierussa.

Minulle ensisijaisen tärkeitä rooleja on olla vaimo, äiti, mummi, tytär, ystävä ja työkaveri.

Harrastuksiini kuuluvat kävely, pyöräily, tanssi sekä matkailu ja retkeily. Pidän ehdottomasti myös hyvästä ruuasta ja siihen rinnalle istuvasta viinistä!

Työurani olen tehnyt lähes kokonaan rahoitusalalla, josta ensimmäiset 36 vuotta hurahti pankissa ja nyt toimin pienemmässä suomalaisessa laskurahoitusyhtiössä myyntijohtajana ja asiakasvastuullisena.

Liedon Kokoomuksen toiminnassa olen ollut viimeiset neljä vuotta ja vaikka jäin kalkkiviivoille edellisissä kuntavaaleissa, niin sain kolme mielenkiintoista luottamustehtävää. Olen kaava- ja rakennuslautakunnan jäsen sekä Liedon Asunnot Oy:n ja Liedon Kokoomuksen hallituksen jäsen. Aktiivinen osallistuminen näissä on minulle kunnia-asia.

Rakkaus Lietoon syntyi omalla kohdallani 12 vuotta sitten ja side on nyt vahva!

Haluan olla mukana vaikuttamassa kunnan asioihin ja varmistaa, että kaikki nykyiset sekä tulevat uudet lietolaiset saavat kokea tuon saman tunteen. Liedon kunnassa asiat hoituvat luontevasti ja ihmisläheisesti ja kaikki yritykset ja kaupat tarjoavat erinomaisen ystävällistä ja iloista palvelua!

Yrittäminen on sydäntäni lähellä! Yritykset luovat kunnalle vahvan pohjan, koska ne tuovat työpaikkoja. Mitä korkeampi työllisyysaste kunnassa on, sitä vahvempi talous sekä palvelutarjonta sillä on. Saadaan hyvät puitteet opetukselle ja päiväkodeille sekä varmistetaan terveydenhoito ja turvallinen asuminen kaikille lietolaisille.

Lyhyesti sanottuna – ihmiset ovat arvokkaita ja jokainen ansaitsee hyvää huolenpitoa vauvasta vaariin. Meillä on edessä haastavat vuodet tämän rankan korona -vaiheen jälkeen ja se vaatii meiltä kaikilta ymmärrystä ja ennen kaikkea vastuunottoa tulevasta! Se pitää sisällään myös vaikeampia päätöksiä. Näistä syistä meillä pitää olla laajaa osaamista ja rohkeutta ajatella uudella tavalla siinä joukossa, joka on päättämässä kunnan asioista.

Haluan ja toivottavasti saan olla yksi heistä!