Hannele Lindholm

Olen kahden aikuisen pojan äiti ja pienen Lucaksen mami Littoisista. Olen asunut Liedossa melkein koko ikäni – muutin kolmasluokkalaisena Turusta.

Olen KTM, opinto-ohjaaja ja erityisopettaja. Työskentelen ohjaus- ja opetustehtävissä nuorten parissa toisella asteella. Pääsen työssäni saattamaan nuoria elämässä eteenpäin ja tekemään ohjattavieni unelmia todeksi.

Olen jo yli 20 vuotta ollut mukana MLL Liedon paikallisyhdistyksen toiminnassa luomassa kivoja hetkiä lapsiperheille. Tällä hetkellä olen yhdistyksen varapuheenjohtaja ja rahastonhoitaja. Minulle tärkeää vapaa-ajan tekemistä on myös toimimi­nen Varsinais-Suomen sovittelutoimiston sovittelijana rikos- ja riita-asioissa.

Olen valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Kuntapolitiikassa vaikut­ta­mi­nen sopii minulle hyvin, sillä pidän haasteista, keskustelemisesta ja kompromissin hakemisesta. Uskon yhteistyön voimaan.

Tasainen ja toimiva arki luo turvallisuutta:

Lapsille turvallinen koulutie ja kasvamista tukevat puitteet. Hyvät käytöstavat ja perustaidot (lukeminen, laskeminen ja kirjoittaminen) kunniaan. Ikääntyneille hyvä vanhuus ja tarpeenmukaisia palveluita.

Hyvinvointia yhteisöllisyyttä lisäämällä:

Edistetään kuntalaisten oman vaikuttamisen mahdollisuuksia ja omatoimisuutta. Etsitään uusia yhteistyömuotoja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Lisätään ja tuetaan eri ikäisten kuntalaisten vuorovaikutusta, esimerkiksi koululaisten ja ikääntyneiden yhteinen viriketoiminta.

Vastuullisella taloudenpidolla laadukkaat palvelut:

Liedon elinvoimaisuudesta ja taloudesta tulee jatkossakin huolehtia hyvin. Pitkäjänteisesti suunnitellulla ja toteutetulla tasapainoisella ja vakaalla taloudella voimme turvata hyvät peruspalvelut jokaiselle kuntalaiselle.

Anna äänesi hyvään käyttöön!