Olen aktiivinen vaikuttaja ja vastuunkantaja. Toimin Liedon kaupunginhallituksen puheenjohtajana, valtuutettuna sekä useissa alueellisissa ja valtakunnallisissa luottamustehtävissä. Olen tehnyt yhteistyötä niin paikallisesti, seudullisesti kuin valtakunnallisestikin. Pääosan työurastani olen toiminut teknologia-alan yrityksissä sekä yrittäjänä. Vapaa-aikani kuluu luottamustehtävieni lisäksi mökillä, ulkoillessa sekä perheen ja ystävien parissa.
Tulevalla vaalikaudella keskiössä ovat muun muassa seudullinen yhteistyö, hyvinvointialueen ja kunnan yhteistyön syventäminen sekä Liedon keskustan kehittäminen. Kymppitien parantaminen on myös tärkeä osa kehityshankkeita. Samalla maankäyttö- ja rakennuslaki uudistuu, opetuksen lainsäädäntö muuttuu ja työllisyyspalvelut siirtyvät kunnille, mikä tuo mukanaan uusia haasteita ja mahdollisuuksia.
Liedossa on tehty menestyksekkäästi kokoomuslaista politiikkaa. Lieto on yksi Suomen yritysystävällisimmistä kunnista, ja me lietolaiset olemme tyytyväisiä kotikuntaamme. Kokoomus on ollut keskeisessä roolissa kuntamme elinvoiman ja asukkaiden hyvinvoinnin edistämisessä, ja tätä työtä haluan jatkaa. Tavoitteeni on, että Lieto säilyy tulevaisuudessakin hyvänä ja turvallisena paikkana asua ja yrittää. Hyvinvointia tulee rakentaa järkevällä tulojen ja menojen tasapainottamisella, jotta laadukkaat palvelut voidaan turvata kaikille kuntalaisille myös tulevaisuudessa.
Politiikka on minulle yhteisten asioiden hoitamista. Niin kuntalaisten kuin yrittäjien tasapuolinen ja oikeudenmukainen kohtelu on toimintani ydin. Yhteistyö on menestyksen tae. Meidän tulee keskittää voimavaramme positiiviseen ja rakentavaan yhdessä tekemiseen!