Marjo Halminen

Hei!
Olen 61-vuotias syntyperäinen lietolainen, Esan vaimo, kolmen tyttären äiti ja kolmen lapsenlapsen Nonna. Yrittäjävuosieni jälkeen olen toiminut viimeiset kaksi vuotta kiinteistö- ja asuntomyynnin parissa. Kuluneen vaalikauden olen ollut varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsen ja hyvin mielelläni
jatkaisin samassa luottamustoimessa tulevanakin vaalikautena. Varhaiskasvatus ja peruskoulutus tulee säilyttää Liedossa vastaisuudessakin ensiluokkaisen laadukkaana opetuksen, opetusmateriaalien ja myös fasiliteettien suhteen. Varhaisen tuen mallia tulee edelleen edistää ja yhteistyö Varhan kanssa tulee saada toimimaan saumattomasti. Tämän vaalikauden aikana on aloitettu uuden yläkoulun rakentaminen, suunniteltu ja myös toteutettu Keskikankareen päiväkodin rakentaminen ja nyt aloitettu myös Sillilän vuoropäiväkodin suunnittelu. Kokoomuksen johdolla päätimme lautakunnan budjettikeskusteluissa, ettei opettajia lomauteta. Tämä kaikki lastemme ja nuortemme hyväksi; pandemian aikanahan saimme viimeistään huomata koulun tärkeyden lasten
mielenterveyden kannalta. Liikkuvasta Liedosta valitettavasti puuttuu vielä sopivia liikuntatiloja mm. juniorijalkapalloilijoille, joita Liedossa on paljon (Liedon Pallossa yli 500 lisenssipelaajaa) ja joille tällä hetkellä haetaan talvikaudella sisäharjoitusvuoroja mm. Sauvosta saakka. Kannatan monitoimiliikuntahallin saamista Lietoon; se palvelisi kaiken ikäisiä lietolaisia ja sallisi mm. lahjakkaiden pelaajanalkujen pysymisen kasvattajaseurassaan. Yhteistyökumppanien avulla tästä tavoitteesta voisi tulla totta.