Olen Valtteri Kankaanpää, 29-vuotias lietolainen ensihoitoalan yrittäjä. Olen työskennellyt ensihoitajana vuodesta 2016 ja toiminut yrittäjänä sairaankuljetuksen parissa vuodesta 2021 lähtien. Reserviläistoiminta ja kestävyysjuoksu pitävät minut aktiivisena, ja politiikassa minua ohjaavat vastuullisuus, yrittäjyys ja palveluiden kehittäminen.
Pidetään kunnan ja hyvinvointialueen talous kurissa ilman tarpeettomia veronkorotuksia. Hyödynnetään yksityistä sektoria tehokkuuden ja palveluiden laadun parantamiseksi.
Panostetaan erityisesti heikommassa asemassa olevien palveluihin, jotta jokainen saa tarvitsemansa avun ajoissa..
Tuetaan kotona asumista, mutta turvataan myös riittävä ympärivuorokautinen hoiva sitä tarvitseville. Laadukas ja oikea-aikainen hoito on kunnia-asia.
Suomi elää yrittäjyydestä – tehdään Liedosta houkutteleva paikka asua, yrittää ja työllistää.